Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Surun aiheuttamasta sairauslomasta ei pidä syyllistää, vaikka kyse olisi lemmikin kuolemasta

Lisätty 03.07.2017

”Onko oikein, että koiran kuoleman jälkeen hakee sairaslomaa?”, kysellään yhdellä keskustelupalstalla.

Lemmikin kuolema-sairausloma –keskustelu lähti taas kerran käyntiin, kun Työterveyslaitos julkaisi Anna Kuokkasen kirjoittaman  blogitekstin. Tekstissä hän toteaa, että nuoret jäävät nykyisin vähäpätöisemmistä syistä sairauslomalle kuin mistä ennen jäätiin.  Esimerkkinä mainitaan lemmikin kuolema.

Lemmikki voi olla yksinäiselle ihmiselle ainoa ystävä. Se on aina kotona, kun tulet kotiin. Kissa tai koira voi usein tulla ovella vastaan. Lemmikin menetys voi olla kova isku. Olennaista ei ole kuitenkaan miettiä, miksi ihminen suree niin paljon. Olennaista on antaa tilaa surulle niin paljon kuin sitä tarvitaan.

Monesti kuulee sanottavan: ”Suru ei ole sairaus. Miksi sitten olla poissa töistä surun vuoksi? Eihän siitä ole mitään hyötyä, että jää vain kotiin kieriskelemään!” ”Ei pidä jäädä tuleen makaamaan!”

Suru voi akuutissa vaiheessa viedä keskittymiskyvyn. Kognitiiviset valmiudet ovat silloin heikommat. Tämä voi näkyä esimerkiksi sellaisessa työssä, jossa tulee paljon keskeyttämisiä tai pitää keskittyä pikkutarkkoihin yksityiskohtiin. Myös ihmissuhdetyöt voivat olla liikaa surun pahimmassa vaiheessa.

Tällaisessa tilanteessa ei enää kysytä, onko oikein jäädä sairauslomalle. Kun suru vie keskittymiskyvyn, voidaan olla tilanteessa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä sairauslomalle muutamaksi päiväksi. Tarkkoja aikarajoja on mahdotonta antaa. Jokainen tilanne on arvioitava yksilöllisesti. Joskus voi syntyä myös tilanteita, joissa kova menetys johtaa pitkäänkin työkyvyttömyyteen.

Surua ei pitäisi medikalisoida sairaudeksi. Poissaolotilanteessa sairausvakuutusjärjestelmämme vaatii kuitenkin sairaudesta kertovan diagnoosin. On väärin syyllistää lääkäreitä medikalisoinnista, kun sosiaaliturva pakottaa lääkärin toimimaan näin. Kyse on potilaan toimeentulosta. Jokainen potilaastaan välittävä lääkäri pelaa diagnoosien kanssa niin, ettei potilaan toimeentulo vaarannu. Olen käsitellyt tätä aihetta aikaisemmassa kirjoituksessani työuupumuksen osalta.  

Tämän päivän työelämä on eri tavalla vaativaa kuin esimerkiksi 1980-luvulla. Nykyisin vain muutos on pysyvää monella työpaikalla. Tämä kuormittaa työyhteisöjä. Lisäksi työelämässä on otettu löysät pois liiankin kanssa. Moni työ ei enää jousta niin, että työtä olisi mahdollista tehdä kevyemmin, kun ihmisen työkyky ei ole parhaimmillaan.

Myös Anna Kuokkanen tuo työelämän kovenemisen näkökulman esille blogissaan. Kuitenkin blogia on lähdetty lukemaan valikoivasti – valittu ne kohdat, joilla päästään jälleen kerran syyllistämään heikompia.