Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kansaneläkelaitos sulkee silmänsä työuupumukselta ja voi viedä uupuneelta toimeentulon

Lisätty 26.04.2017

Kun työkyky alenee sairauden vuoksi, ja työntekijä joutuu sairauslomalle, sosiaaliturva huolehtii työntekijän toimeentulosta. Sairausloman alussa työnantajan on maksettava sairausajan palkkaa, jos työntekijä on palkkatyössä. Monessa työehtosopimuksessa sairausajan palkan maksu jatkuu vielä lakisääteisen kahden ensimmäisen viikon jälkeenkin, esimerkiksi kaksi tai kolme kuukautta.

Omavastuuajan jälkeen Kansaneläkelaitos alkaa maksaa sairauspäivärahaa. Jos työnantaja maksaa sairausajalta palkkaa, sairauspäiväraha maksetaan työnantajalle. Sairauspäiväraha on haettava, ja perusteet sairauspäivärahan maksuun tarkistetaan joka kerta lääkärinlausuntojen perusteella.

Sosiaaliturvasta huolimatta toimeentulo tuottaa päänvaivaa monelle työuupumuksen vuoksi työkykynsä menettäneelle. Työuupumusta ei Suomessa pidetä sairautena, ja se ei oikeuta sairausvakuutuslain mukaisiin etuuksiin, kuten sairauspäivärahaan. Terveyskirjaston mukaan työuupumus voi kylläkin johtaa sairauksiin, jotka oikeuttavat sairauspäivärahaan.

Kansaneläkelaitos näyttäisi suhtautuvan nihkeästi työoloista syntyneisiin ongelmiin, vaikka työkyky olisi mennyt. Tiedossani olevien tapausten perusteella näyttäisi joissakin tilanteissa olevan arpapeliä, myönnetäänkö työntekijälle sairauspäiväraha vai ei työuupumustilanteessa.  

On myös tilanteita, joissa työntekijän toimintakyky on parantunut sairausloman ansiosta, mutta työnantaja ei suostu muokkaamaan työoloja niin, ettei työntekijä sairastuisi uudestaan. Silloin voidaan olla sellaisessa pattitilanteessa, jossa paras ratkaisu on sairausloman jatkaminen. Tilanteen pitkittyminen lisää sairauspäivärahan eväämisen riskiä. Ratkaisu riippunee ratkaisijasta sekä siitä, miten lääkärinlausunnot on laadittu.

Työolojen aiheuttamien terveysongelmien ei pitäisi langeta veronmaksajien maksettavaksi, joten siinä mielessä Kansaneläkelaitoksen ratkaisua voidaan pitää oikeana. On kuitenkin kohtuutonta jättää työntekijä tyhjän päälle näissä tilanteissa. Tutkimusten valossa uupunut työntekijä ei ole voinut valita työolojaan. Työntekijän yritykset vaikuttaa työoloihin eivät ole tuottaneet tulosta. On kohtuutonta, että työkyvyn lisäksi uupunut voi menettää toimeentulonsa sairausloman ajalta tai vähintään joutuu jännittämään toimeentulonsa puolesta. Tämä syö uupuneen rajallisia voimavaroja, joita tarvittaisiin toipumiseen.

Kansaneläkelaitoksen päätös tulee usein vasta viikkojen päästä siitä, kun sairausloma on alkanut. Työntekijä saa siis jälkijättöisesti tiedon, että hänen olisikin pitänyt olla töissä ajanjakson, jossa hoitava lääkäri on suositellut sairauslomaa. Hoitavan lääkärin suosituksen noudattamisen ei pitäisi kääntyä ihmistä vastaan näin karulla tavalla.

Euroopan työterveys- ja turvallisuusviraston mukaan n. 50 – 60% kaikista poissaoloista on kytkeytynyt työperäiseen stressiin. Lisäksi on arvioitu, että noin neljäsosa suomalaisista työntekijöistä kärsii työuupumuksesta. Kansaneläkelaitoksen linjaukset takaavat kuitenkin sen, että työn henkinen kuormitus ja työuupumus kääntyvät papereilla työntekijän omaksi sairaudeksi ja ongelmaksi. Tällä tavalla työn henkisen kuorman ongelman laajuus pysyy piilossa. Kansaneläkelaitoksen tilastoissa koskien sairauspäivärahaa näkyy luonnollisesti vain sairauksia, ei työuupumusta.

Kun työkyky on mennyt työuupumuksen vuoksi, yleisin diagnoosi lienee masennus. Kaksi eri firmassa työskennellyttä työterveyshuollon työntekijää on kertonut, että viime vuosina ahdistusdiagnoosikin on saattanut johtaa epäävään päätökseen sairauspäivärahan osalta. Niin, hyvä suomalaiset. Masennus on saattanut lisääntyä tilastojen valossa. Tämä voi kuitenkin kertoa vain siitä, että hoitavat lääkärit kirjoittavat lausunnot Kelan kielellä, jotta potilaan toimeentulo ei katkeaisi.

Moni uupunut kokee ristiriitaisena sen, että työoloista lähtenyt ongelma kääntyy uupuneen omaksi ongelmaksi. Sairausdiagnoosien lisäksi kärsimystä voi syntyä siitä, että työnantaja suhtautuu nihkeästi työntekijän ahdinkoon. Sanna Rikala (2013) totesi väitöskirjassaan, että tilanteen saama tulkinta aiheutti uupuneissa yhtä paljon inhimillistä kärsimystä kuin itse työuupumus. On selvää, että toipuminen voi vaarantua, ja työkyky voidaan menettää lopullisesti. Ei ole siis samantekevää kansantaloudenkaan kannalta, miten työnantajat suhtautuvat työntekijän kokemaan kuormitukseen, ja minkälaisia linjauksia Kansaneläkelaitos toteuttaa työssään uupuneiden kohdalla.